John Irving toimii edelleen

Juha Itkonen kirjoitti elokuun Imagessa, ettei hän olisi jaksanut lukea John Irvingin uusinta "Viimeinen yö Twisted Riverillä" -kirjaa ellei lehtijutun kirjoittamisen takia olisi ollut pakko. Itkonen kertoi olleensa aina John Irving -fani, mutta nyt hän oli kasvanut ulos kirjailijasta. Enää ei ollut aikaa keskittyä pitkään ja monipolviseen tarinaan; mielenkiinto ei riittänyt. Minua Itkosen kommentti masensi: olen itse ollut Irving-fani nuoruudesta lähtien ja odotin hänen uusinta kirjaansa innolla. Kävisikö minullekin kuten Itkoselle, Irving ei enää sytyttäisi kuten ennen?

Täytyy myöntää, että luettuani muutaman sivun Twisted River -kirjaa olin samaa mieltä kuin Itkonen. Tukkilaiselämä Yhdysvaltain pohjoisosissa ei kiinnostanut; henkilöissä ei ollut Irvingille tyypillistä viehätystä. Mutta lukemisen jatkaminen kannatti! Kun tapahtumat siirtyivät pois tukkilaisyhteisöstä, päähenkilöt erottuivat henkilömassasta ja Irvingille tyypilliset karhut, painit ja ystävyyden ylistys tulivat kirjaan mukaan, olin taas uppoutunut Irvingin maailmaan kuten ennenkin.

Irvingin kirjoissa minua on viehättänyt aina niiden eriskummalliset tarinat. Hän on tarinankertoja, eikä lukija tiedä ennen loppua, mitä kaikkea tulee tapahtumaan. Irvingin ihmiset ovat myös sen verran erikoisia, että lukija alkaa suhtautua lämpimämmin omiinkin kummallisuuksiinsa. Kirjoissa on myös sellaista ihmisten välistä lämpöä ja solidaarisuutta, että elämän tarkoitus tulee hetkeksi selväksi: toisista välittäminen.

Suosikkikirjojani Irvingiltä ovat Viimeinen yö Twisted Riverillä lisäksi Ystäväni Owen Meany, Sirkuksen poika, Kaikki isäni hotellit ja Garpin maailma. Suosittelen!

Ruskan aika

Kävin eilen kävelemässä kameran kanssa lammen ympäri. Syksy on kyllä kaunista! Se on yksi syy, miksi se on lempivuodenaikani. Muut syyt ovat:

• Syksy on minulle aina uuden alku (vaikka luonnonkulussa se on juurikin toisin). Silloin alkavat koulut ja uudet harrastukset.
• Syksyllä metsän tuoksu on parhaimmillaan: maatuvat lehdet, kirpeä pakkasilma ja sienet. Silloin metsässä ei ole myöskään hyttysiä tai muita ikäviä ötököitä. No, hirvikärpäsiä valitettavasti on!
• Syksyllä saa suomalaisia omenoita ja tuoreita juureksia.
• Syksyllä voi polttaa kynttilää, juoda paljon kuumaa teetä ja pukeutua lämpimiin vaatteisiin.
• Syksyssä on kauniit värit.

Suosittelen myös oivaa syyslevyä, jonka sanoituksissa on paljon viisautta. Levy on Tuure Kilpeläinen: Valon pisaroita.  Levy löytyy myös Spotifysta.

Tässä vähän otoksia ruskaisesta metsästä:

 

                                                                                                                                      

 

Vihdoinkin hyvää kahvia!

Tein eilen hankintoja, jotka kuljettivat minut taas Espanjaan nauttimaan cafe con lechea Parque de los Principesin puiston kahvilaan... Ostin nimittäin italialaisvalmisteisen mutteripannun kuudella eurolla Prismasta ja kaksi lasista espressokuppia Fidan kirpputorilta.

Mutteripannulla espresson keitto onnistuu mainiosti. Vettä ja Reilun kaupan espressokahvia vain pannuun ja pannu liedelle. Vesi nousee paineen vaikutuksesta kahvijauheen läpi muutamassa minuutissa.  Jos tykkää espressosta maidon kanssa, maidon voi kätevästi  lämmittää mikrossa. Herkutteluun voi espresson päälle sipaista jopa kermavaahtoa ja hieman tummaa raakaruokosokeria. Espresson kumppanina kannattaa myös aina juoda lasi vettä, sillä se poistaa kehosta nestettä, kuten kahvi yleensäkin.

En pidä tavallisesta kahvista, vaan se närästää. Espressopaahto ja -jauhatus sen sijaan sopii minulle. Se on pehmeämmän makuista ja aromaattista. Ja nautiskeluun ja piristävään vaikutukseen riittää vain pieni kuppi kerran päivässä. Olen vannoutunut teeihminen, mutta hyvän espresson kohdalla teen poikkeuksen.

Parvekepuutarhani

Samettikukkaa ja petuniaa.

Kukonhäntää, hopealehteä ja lobeliaa.

Syklaameja ja hopealehteä.

Anna minun rakastaa enemmän ja muita kirjoja

Espanja ja appelsiinipuut jäivät taakse, ja nyt elämäni on taas täällä kahden järven välissä ainakin jonkin aikaa. Tarkoitukseni on alkaa taas bloggailla, mutta todennäköisesti päivityksiä tulee harvemmin kuin Espanjasta käsin.

Tänään ajattelin suositella paria äsken lukemaani kirjaa. Ensimmäinen on Juha Itkosen "Anna minun rakastaa enemmän". Kirja oli hyvin taitavasti rakennettu, ja se vaati lukijalta hyppimisen sietokykyä (eli kärsivällisyyttä sille, että kertojat, paikat ja ajat vaihtelevat yks kaks). Kirjan kantava teema oli eräänlainen "entä jos" -ajattelu. Itkonen oli tavoittanut hyvin sen varmaan kaikille  tutun ajatuksenkulun, jossa mietimme, mitä meille olisi voinut tapahtua, jos asiat olisivat menneet toisin tai olisimme itse valinneet toisin. Ainakin itse olen joskus syyllistynyt vaihtoehtoisen elämän kuvitteluun, eikä se aina ole hyväksi tälle oikealle elämälleni.

Itkosen kirja yllättää vielä lopussakin, mikä teki lukukokemuksesta kutkuttavan.  Kiehtova oli myös kirjassa toisteltu lause: "minä olen Summer Maplen (laulaja)  laulujen Hän". Tässä ajatuksessa on tavoitettu mielestäni jotain olennaista laulujen viehätyksestä. Eikö kuulija usein sijoitakin itsensä lauluun, joko Häneksi tai kertojaksi?

Toinen suosittelemani kirja on Arturo Pérez-Reverten Rummunkalvo. Suosittelen sitä siksi, että sen tapahtumapaikkana on Sevilla. Eli ainakin kaikille Sevillassa luonani käyneille se voi tuoda muistoja mieleen! Tosin kirja ei ole lukukokemuksena mitenkään helppo; siinä on paljon kuvailua ja paljon henkilöitä. Mutta juoni kyllä paranee loppua kohden. Parhaimmillaan kirjassa on syvällistä pohdintaa kirkon ja uskon merkityksestä.

Adios Andalucia!

Tänään on viimeinen iltani Sevillassa. Vietän sitä pakkaustuskasta voittajana selvinneenä ja menemällä illalliselle intercambio-ystäväni Miguelin perheen luo. Huomenna lähtee juna kohti Malagaa ja sieltä lentokone kohti Helsinkiä. Vaikka olenkin viihtynyt täällä, on ihana tulla kotiin! Olen myös saavuttanut lähes kaikki tavoitteeni: pääsin kaikki Latinalaisen Amerikan historian kurssini läpi; puhun, luen, kirjoitan ja ymmärrän espanjaa ja olen tutustunut mielenkiintoisiin ihmisiin (ja myös kolmeen suloiseen koiraan ja yhteen itsepäiseen kissaan). Yhtä tavoitetta en kylläkään saavuttanut: gradu ei ole edistynyt yhtään, sillä kurssit olivat täällä aika työläitä ja tein yhden työprojektinkin vaihto-oloaikanani Suomeen. Mutta Suomessa sitten sen kimppuun...

Mitä jään kaipaamaan täältä?
- ennen mainittuja ihmisiä ja eläimiä
- sitä, että saman kerrostalon asukkaille ja lähikadun kauppiaille voi moikkailla tuttavallisesti. Ja että hississä ja puiston penkillä toista tervehditään. Ylipäätään sitä, että vieraille ihmisille voi puhua ilman, että he katsovat sinua pitkään ja kummeksuen.
- herkullisia tapaksia ja yleensä tapaksen kokoisia ja hintaisia ruoka-annoksia: espinaca con garbanzos, solomillo de atún, patatas bravas, ensaladilla, tortilla de patatas.. Ja erityisesti Alamedan tapas-ravintoloita.
- ääniä ja sitä, että ihmisiä on aina kaduilla ja kuppiloissa,
- hyvää kahvia ja käsityönä tehtyä jäätelöä (erityisesti Mascarpone-kahvilan sellaista!)
-  Guadalquivir-joen ylittäviä siltoja
- Alcazarin puutarhaa
- iloisia ja aktiivisia vanhuksia, joita näkee kaikkialla yhdessä rupattelemassa ja virvokkeita nauttimassa (täällä vanhusten yksinäisyysongelma on varmasti paljon pienempi kuin Suomessa)
- lämpimiä öitä (40-asteen kuumia päiviä en niinkään kaipaa)
- Sevici-kaupunkipyöräjärjestelmää
- appelsiinipuita
- tuorepuristettua appelsiinimehua
- pieniä kauppoja: hedelmäkauppoja, leipäkauppoja...
- sitä, että joka paikassa on ravintoloita ja cervezerioita

Varmaan jään kaipaamaan paljoa muutakin, mutta tässä nyt nopeasti mieleen tulleet. Aion jatkaa blogiani myös Suomessa, mutta silloin kirjoittelen Sevillan sijaan muista mieleen tulevista asioista. Tässä alla on vielä kuva Puente de Triana-sillan kaiteissa olevista lukoista. Täällä on tapana laittaa lukkoja sillan kaiteisiin rakkauden symboliksi, ja sillat ovatkin täynnä erilaisia lukkoja, joihin on kirjoitettu rakastavaisten nimiä. Tulevatkohan ne eron jälkeen sahaamaan lukon rautasahalla irti? ;) No, itselleni ei tullut Abloyta Suomesta lähtiessä mukaan, joten Minna <3 Sevilla -lukkoa ei nyt kaiteissa näy, vaikka toki sellainen suhde minulla Sevillaan tämän kevään jälkeen on!

Lissabon

Sevillasta on vain noin 6-7 h bussimatka Lissaboniin, ja yöbussilla matka sujuu kätevästi. Päätinkin viettää muutaman päivän Portugalisssa, kun kerran näin lähellä ollaan..

En tiennyt Portugalista ennen matkaa juuri mitään, ja mieleen tuli lähinnä sen siirtomaat Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Jostain syystä olin myös niputtanut portugalilaisen ja espanjalaisen kulttuurin ja ihmiset samaan kastiin, vaikka matkan aikana tajusin olevani väärässä.

Lissabon on Sevillan kokoluokkaa, vaikka se onkin pääkaupunki. Kaupungin halkoo Tejo-joki, joka tosin näyttää enemmän merenlahdelta. Sen yli pääse edullisesti lautoilla.  Lisäksi Lissabon on mäkiä, ränsistyneitä taloja, grillatun kalan tuoksua ja Cristo Rei -patsas, joka suojelee kaupunkia mäen päältä. Patsas on samanlainen kuin Brasilian Rio de Janeirossa. Patsaan juurelle  pääsee bussilla, ja patsaan eli Jeesuksen hartioille voi nousta hissillä maisemia ihastelemaan. Itse kävelin mäen päälle, mikä kesti kauan mutta maisemat olivat hienot.

Mutta Portugalin ja Espanjan eroja siis. Espanja tai varsinkin Andalucia on ihmisiä kaduilla, ääniä, naurua ja hymyjä. Portugalin tunnelma oli vähän rauhallisempi, hiljaisempi ja ihmiset vaikuttivat melankolisemmilta ja jähmeämmiltä. Tämäkin tosin voi päteä vain Lissaboniin, ehkä muualla Portugalissa on toisenlaista?


Tässä sateisen aamun kuva Tejo-joesta ja sen yli menevästä sillasta. Toisessa kuvassa samaisen sateisen aamun hämärässä otettu kuva Cristo Reista joen toiselta puolelta.

Tässä vähän katutaidetta: